Jäte- ja pyykkikuilut

OM-jäte- ja pyykkikuilut

Huipputurvalliset pyykki- ja jätekuilut uhmaavat fysiikan lakeja

Kapasityltä jäte- ja pyykkikuilut lähes 40 vuoden kokemuksella tilaan kuin tilaan. OM® -jäte- ja pyykkikuilut tarjoavat yksilöllisen ratkaisun jätteen tai pyykkien siirtämiseen. Korkealaatuiset ja huipputurvalliset OM-kuiluratkaisut sopivat lukuisiin erilaisiin kohteisiin tehostamaan materiaalin siirtoa.

OM-kuilut suunnitellaan ja toteutetaan aina yksilöllisesti, joten ne ovat täysin räätälöitävissä kuhunkin kohteeseen ja tarpeeseen sopiviksi. Kuiluratkaisut voidaan toteuttaa myös jo rakennettuun kohteeseen. Olemme toimittaneet satoja pyykki- sekä jätekuiluja hotelleihin, terveyskeskuksiin, sairaaloihin ja kauppakeskuksiin sekä teollisuuteen ja taloyhtiöihin lähes 40 vuoden ajan. Olemme myös modernisoineet ja kunnostaneet lukuisia olemassaolevia järjestelmiä, joten kunnostaminen tai muu modifiointi ei ole haaste.

Pyykki- ja jätekuilut sopivat loistavasti painovoiman avulla tapahtuvaan jätteiden tai pyykkien siirtoon vähentäen sisälogistiikkaan käytettyä aikaa jopa yli 90 %. Mikäli kaivataan horisontaalista tai peräti ylöspäin suuntautuvaa siirtoa niin tällöin suosittelemme tutustumaan alipainejärjestelmiimme. Autamme mielellämme oikean ratkaisun löytämisessä. Selvitetään yhdessä, mikä jäte- tai pyykkikuiluratkaisu on tarpeeseenne paras mahdollinen, tai mikäli aiempi ratkaisunne kaipaa kunnostusta.

Ota yhteyttä

Kuilut

Mitä hyötyä jäte- tai pyykkikuilusta on?

Taloudellisuus: Suurien jäte-/pyykkimäärien kohteissa jätteiden tai pyykkisäkkien siirtämiseen kuluu huomattavasti työaikaa. OM-pyykki- ja jätekuilut niputtavat sisälogistiikkaan sitoutuvaa työaikaa jopa yli 90 %.

Helppo ja turvallinen käyttö: OM-jäte- ja pyykkikuilut ovat erittäin helppokäyttöisiä ja soveltuvat kenen tahansa käytettäviksi. Voit vain heittää roskat tai pyykit luukusta sisään ja sulkea luukun. Älykäs lukitusjärjestelmä takaa turvallisen käytön ja kuilun puhdistuslaitteisto takaa puhtauden. Saatavilla myös useita käytettävyyttä parantavia lisävarusteita. Lisävarusteista kerromme tarkemmin esitteessä.

Ympäristöystävällisyys: OM-pyykki- ja jätekuilut pienentävät työyhteisösi hiilijalanjälkeä sekä parantavat huomattavasti työympäristön viihtyvyyttä. Ei enää käytävillä kuljetettavia ja lojuvia roska- tai pyykkisäkkejä.

  • Jäte- ja pyykkikuilut helpottavat ja tehostavat toimintaa missä tahansa työympäristössä, missä jätteitä tai pyykkisäkkejä siirretään paikasta toiseen.
  • Pitkäikäinen, helppokäyttöinen ja toimintavarma ratkaisu.
  • Runsas lisävarustevalikoima, kuten kuilun alaosaan sijoitettava lajittelukaruselli, jonka ansiosta saman kuilun kautta voi syöttää useita eri jakeita. Lisävarusteena saatavana myös astiapuristin, joka pakkaa jätejakeet tehokkaasti.
  • Huipputurvallinen ja hygieeninen älykäs järjestelmä.
  • Täysin räätälöitävissä kuhunkin kohteeseen.
  • Suunnitellaan ja rakennetaan aina yksilöllisesti
  • Voidaan toteuttaa myös jo rakennettuun kohteeseen
  • Olemme toimittaneet satoja kuiluja eri kohteisiin jo lähes 40 vuoden ajan
  • Käyttökohteina myös taloyhtiöt: kuilujen avulla jätteiden erottelu ja keräys asukkailta on mahdollista tehdä kompaktisti sisällä ja automaattisesti pakata jätejakeet tehokasta hyödynnystä varten.

Mitä Kapasityn jäte- ja pyykkikuiluratkaisuihin sisältyy?

Jäte- ja pyykkikuiluihimme sisältyvät aina: poistoilmaputki, huoltoluukku ja sähköinen keskuslukitus.

Erikseen tilattaviin lisävarusteisiin kuuluvat mm.: Automaattinen sprinklerijärjestelmä, hajunpoistolaitteisto, lajittelukaruselli, mekaaninen tai automaattinen kuilunpuhdistuslaitteisto ja desinfiointilaitteisto.

Kuilut ovat saatavana myös ääni- ja paloeristettyinä, sisältäen luokitustodistuksen.

Räätälöimme ratkaisut aina tarpeiden mukaisesti

Pyykki- ja jätekuiluratkaisut ovat aina yksilöllisesti räätälöitävissä jokaiseen tarpeeseen ja tilanteeseen parhaiten sopiviksi. Oli kyseessä uudiskohde tai jo olemassa oleva tila, kerrosmäärästä riippumatta löydämme aina oikean ratkaisun tehostamaan työyhteisön toimintaa ja lisäämään työympäristön hygieenisyyttä.

Ammattilaisemme auttavat teitä valitsemaan oikeat ratkaisut jokaiseen tilaan. Olemme toteuttaneet jäte - ja pyykkikuiluja jo lähes 40 vuoden ajan, joten ottaessasi yhteyttä voit luottaa, että löydämme teille parhaat mahdolliset kuiluratkaisut.

Ota yhteyttä

Kuilut

Kapasityltä saat kaiken jätehuoltoon helposti samasta paikasta!

Kauttamme saat halutessasi myös edullisen rahoituksen jäte- ja pyykkikuiluille sekä muille jätejärjestelmille.

Kysy lisää rahoitusratkaisuista!

Lisäksi huollamme erilaiset jätejärjestelmät, kuten pyykki- ja jätekuilut, aina nopeasti sekä tehokkaasti ympäri Suomen. Kattavan huoltoverkostomme ansiosta pääsemme aina paikalle nopeasti, mahdollisen vikatilanteen osuessa kohdalle.

Lue lisää huoltopalveluistamme!

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt ehdot.